Näytetään tekstit, joissa on tunniste Kaverit. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Kaverit. Näytä kaikki tekstit

torstai 27. helmikuuta 2014

~Mun sydän on tehty vanhasta aaltopahvista, se meinaa aina kaatua, kun sä kosketat

 kävin keskiviikkona  Metrolla pitkästä aikaa. Tuntui ihan kuin olis tullu takaisin kotiin, niin sen kai pitääkin.
Kun ylistys& rukous loppui menin moikkaamaan kavereita. Se mukava poika kertoi liittyneensä Metroon, olen niin iloinen hänen puolestaan. 
Halasin häntä ja hän häkeltyi siitä, hassu tyyppi. Okei, ehkä kaikki ei ole ihan niin halaajatyyppejä, hah. Mut oli kyllä ihana ilta.






Torstaina kävin Solussa Katjan luona. Aluksi meinasin etten lähde ollenkaan yllätys yllätys, flunssan takia.
Lähdin kuitenkin, ja hyvä että lähdin.
Katja nimittäin näki näyn, joka oli minulle tarkoitettu,tai niin ainakin minä sen koin. En osaa selittää sitä, mutta se oli aivan mahtavaa. Sen jälkeen Katja ja ystäväni Reijo siunasivat minua, sekin oli jotain käsittämätöntä, menen varmaan seuraavankin kerran samaan soluun, vaikka kieltämättä Antin soluakin on ikävä, tietyistä syitä.







"Taivaallinen  sinä olet, et tästä maailmasta, rakkautes on täydellinen, armosi loputon"

sunnuntai 23. helmikuuta 2014

~Koulutuskokeilu Oulussa

Vihdoin olen täällä, nimittäin Oulussa!

Tulin maanantaina, ja heti ekana päivänä kommelluksilta ei vältytty.

Junamatka meni hyvin, mutta kas kummaa.. juna-asemalla ei ollutkaan ketään vastassa.. Soittelemaan sitten koululle ja Oulun toimipisteesee.. -Joo no ei voi mitään, ota taksi.
Minähän en kilometrin takia taksia ota, tuumin ja kaverini Saijan  (kaverini tuli helsingistä Ouluun lomalle) kanssa käveltiin asuntolalle, navigaattori on ihan käteväkin näköjään joskus.

Illalla lähdettiin kämppiksen kanssa käymään Siwassa ostamassa ruokaa, kun kuultiin että joku huutaa apua. Joku mummo oli kaatunut kadulla, ja ilmeisesti murtanut jalkansa, no me sitten mentiin auttamaan ja soitettiin apua.

Vihdoin päästiin takasin kämpälle ja nukkumaan, että sellanen maanantai.




Tiistaina alkoi koulu. Olisin halunnut nähdä ilmeeni kun opettaja sanoi että on tulossa vielä kaksi koulutuskokeiliaa (meitä on siis 4) Ja kun kaksi muuta saapuivat paikalle tunnistin toisen.. ei voi olla totta...Oona! Hyppäsin hänen kaulaansa ja huusin kurkkuni käheäksi. Opettaja vaan tuumasi että -Jaa tekö tunnette? Ja kun yhdestä suusta vastasimem että -Joo tunnetaan me. Naurua on riittänyt, ja varmaan tulee riittämäänkin! Oona on siis mun nettikaverini, nyt sitten ihan vahingossa nähtiinkin livenä.


Loppupäivän katsoimme kun kolmosluokkalaiset editoivat videoita, ja itse ei saatu tehdä mitään.

Illalla lähdettiin käymään kämppiksen kanssa Oulun keskustassa, ja tietty eksyttiin... mut onneks löydettiin asuntolalle takas. Mitähän muuta tällä viikolla vielä tapahtuu..?





Keskiviikkona  valokuvattiin reportaasia opiskelijan arkesta ja kyseltiin kolmosilta tästä alasta. Illalla näin kaverini Villen.
Kävimme keskustassa ja näimme hänen kavereitaan.







Torstaina Opeteltiin käyttämään photoshoppia..Ei onnistu multa. No, mutta harjoittelua niin jospa se siitä.

Koulun jälkeen lähdin extempore-reissulle Toppilaan. Jännitti, että osaanko jäädä oikealla pysäkillä pois. Tietysti menin pysäkin ohi, ja kävelin kaverin luo abaut kilometrin. No ei siinä, liikunta ei koskaan ole pahasta. Kaverin luona kuunneltiin musiikkia (kasari♥!) ja juotiin kahvit. (en ole saanut koko viikkoon kahvia.)
Illalla otin kuvia valokuvaustehtävää varten ja lähdin perhetutun kanssa käymään kirpparilla. Luulin etten löydä mitään, mutta olin väärässä, löysin paidan, ja kitaran! Vihdoin! Hintaa oli 15e.




Perjantaina oli viimeinen koulupäivä. Meillä oli palatekeskustelut ja sitten pääsimme pois koulusta. Opettaja sanoi, ettei näe estettä sille, miksi en opiskelisi siellä ensivuonna. 

Lähdimme perhetutun ja hänen poikansa kanssa ajamaan Kajaania kohti, perhetutun poika jäi Kajaaniin ja me jatkoimme matkaa kotiin. 

Kommelluksista huolimatta hyvä reissu! :) 

sunnuntai 9. helmikuuta 2014

~Jumala vailla vertaa, sinä olet

Temppeli 24 oli huikee! Ensin meinasin etten lähde ollenkaan, mutta pakkohan mun oli. Perjantaina hengasin un:porukan kanssa. Mikaelin, Tuomon ja Jasmiinan. Laulettiin, ylistettiin ja rukoiltiin. Otettiin myös yhteiskuva. Mikael tuli rukoilemaan mun kanssa, ja se merkkas mulle tosi paljon, en voi kun hymyillä!

Lauantaina en oikeastaan ollut tilaisuuksissa, kävin vaan moikkaamassa Mikaelin ja Tuomon ja ostin Petrus Ahosen uusimman levyn, sitten lähdin Metrolle kahvittelemaan ja kuuntelemaan saarnan. Sitten syömään kaverin kanssa ja sit kotiin. Huippu viikonloppu! Tänään  vaan lepäilen ja siivoilen. 


Päivän sana: Joh. 10:10
Varas tulee vain varastamaan,tappamaan  ja tuhoamaan. Minä olen tullut antamaan yltäkylläisen elämän.



lauantai 1. helmikuuta 2014

~älä luovuta,sä oot nytkin jonkun unelma

Tuli mieli tehdä kollaaseja taas, siispä tein kollaasin, koska kone ei oikein suostunut yhteistyöhän joten siksi vain yksi.


1. Antti, koska..Antti♥ Joo siis, oon jutellut sen kanssa aika paljon, ja sillä on tänään iso päivä, koska se lämppää Deep Purplea Oulussa! Höpsöö jännittää ihan sikana.  Toivon et kaikki menee hyvin!♥
2. Kaveri laitto mulle eilen Isän rakkauskirjeen
3. Tä fiilis
4. Kirja, jonka ostin ja  ailoitin lukemaan eilen. Siis Jasu Markkasen Jalo soturi.

Lisäks oon tänään neulonu, piirtäny, kuunnellu musiikkia ja ollu ihan tosi ilonen! Olkaa tekin! :) 

Ikävöimästi itseni yllätin
Poikavuosien kavereita kaipailin
Sitä yhtä hullua etenkin, niistä ainoota, jonka kanssa tappelin

Enkä unohda, öitä siinä talossa, maattiin sentään eri huoneissa.

keskiviikko 29. tammikuuta 2014

~Muista mitä hyvää sinulle Hän tehnyt on. Hän lupauksensa toteuttaa, se varmaa on!

Kävin tänään tutustumassa Hingunniemen hevos-opistooon ja Pemolla pieneläin hoitajan ammattiin. Pieneläinhoitajan ammatti vaikutti kiinnostavalta, mutta en usko että se on kumminkaan minun alani.

Kotiin tultiani huomasin, että olen hukannut koti avaimeni. En vieläkään ole löytänyt niitä, mutta luulen niiden olevan opettajan autossa, koska kämpällä ne eivät ole. Mutta jospa ne löytyisivät.

Kävin tänään seuriksella  rukouksessa&ylistyksssä. Ylistyksessä lauloimme mm. Petrus Ahosen Psalmi103, joka on yksi lempikappaleistani.

Rukoilimme yleisten asioiden&toistemme puolesta. Rukoilin&siunasin täysin ventovieraan ihmisen puolesta. Sen jälkeinen tunne oli jotain sanoinkuvaamatonta. Juttelimme tilaisuuden jälkeen, ja minulle tuli tunne että aivan kuin tuntisimme, vaikka emme oikeastaan edes tunne. Lupasin rukoilla hänen puolestaan jatkossakin. 

Ihmiset myös rukoili mun puolesta, kun kerroin tästä selästä ja jatkuvasta flunssasta.
Myös sen jälkeinen tunne oli jotain mahtavaa. Tämä kyseinen ihminen siunasi minua&kertoi että hänellä oli myös selkävika (johtuen jalkojen eripituisuudesta), mutta se korjaantui itsestään.

Minulle myös kerrottiin että toinen seurakunnan pastori saattaisi pystyä parantamaan minut. Wau. Tämä ilta oli mahtava, eikä se avainkaan enää harmita, vaikka se harmittikin kun tulin kotiin. 

Huomenna kahvittelemaan seurusporukan kanssa pastorin luo.:)



keskiviikko 15. tammikuuta 2014

~Koska oon hidas tietoisesti, Tiedän, että oon rikas sielullisesti

Oon tosiaan nyt kipeenä. Maanantaina ei onnistunut mikään. Illalla Rosa kävi mun luona teellä ja oli kivaa jutella pitkästä aikaa.Olo oli vähän virkeämpi.

Tiistaina oli taas kipeä olo, kuume varmaan on nousemassa jälleen. Koulussa en saanut mitään aikaiseksi, ensiviikolla on työssäoppiminenkin...
Lähdin koulusta vähän aikaisemmin pois. Kotimatkalla näin yhtä ystävääni, jota en ole nähnyt piiitkään aikaan. Olin toivonut että välimme paranisivat, sillä enne ole pitäneet yhteyttä pitkään aikaan. Ja yh't äkkiä hän vain törmäsi minuun (kirjaimellisesti) kaupungilla. Sattumaako? Outoa ainakin.

Keskiviikon olin vain kämpällä lepäilemässä. Oon juonut Playn maitokaakaota hirveesti. Se on parempaa kun kahvi. 

Sain (suht varman) työssäoppimispaikan "kotiseurakunnastani." Olen iloinen. Huomenna lääkäriin, saan toivottavasti antibiottikuurin, että kuumeilu ja kurkkukipu loppuis.

Perjantaina sitten eka fysioterapiakerta, kirjottelen varmaan sillon seuraavan kerran :) 


Sekavaa tekstiä..tiedän. Sekavaa on mun päässäkin.


lauantai 11. tammikuuta 2014

~Paremmat päivät alkaneet on

♥Uudet hiukset (kuvaa myöhemmin),Unisieppari,Juha tapion konsertti netistä&Mustaherukkamehu.




                                     ♥ Tykkään susta niin että halkeen! 

Oon taas flunssassa, mut ei se haittaa mua tänään! Oon kotona, Juha Tapio soi täysillä ja elämä on ihanaa, vaikka koskeekin jokapaikkaan. Mut ei kannata valittaa. Oon onnellinen pitkästä aikaa. Tosiystävät ei jätä ikinä, ja Taivaan Iskä on paras! 
Sain ihanimman viestin ikinä, ja juttelin A:n kanssa pitkään.

                         "Mul on jano ja nälkä, ja sinä oot mun kokonaan"♥

tiistai 7. tammikuuta 2014

~Mä nään sun itkeneen


  • Oon tänään huomannu ei niin kivoja juttuja..
  • Unohtelen juttuja ihan hirveesti
  • Ahdistus jatkuu, ja tuntuu että mun masennus on palaamassa
  • Usko horjuu edelleen (asioita ei helpota se, että kaverit koulussa pilkkaa uskosta.)
  • Sukulaiset on (taas) kännissä kun tulin kotiin..
Mä oon aina se kaikkien tukipilari, jolle saa kertoo kaiken, mut entä mä sitten? Tiedän että mulla olis ympärillä ihmisiä jotka kuuntelee, mut en osaa puhua, enkä mäkään loputtomiin jaksa kuunnella muiden murheita.



Mut onneks tänään on ollu myös hyviä hetkiä

  • Sain ajan fysioterapeutille selän takia! 17.1. kello 8. (En tiedä, onko se hyvä vai huono asia..)
  • Rosan kanssa keskustelut ruokatunnilla <3
  • Kls.ssän akustisen levyn kuunteleminen koulumatkalla <3
  • Uneton yö selkäkipujen takia, mut piitkä puhelu rakkaan ystävän kanssa ja lause "voi kultamuru, sun vaan pitää yrittää nukkua, et jaksa kauan noin, nuku nyt pikkuinen"<3
  •  enää kuukausi Temppeliin..



lauantai 4. tammikuuta 2014

~Älä kato sitä mitä muil on, vaan kato mitä sul on

Päivän sana: Mitä tahansa te uskossa rukoillen pyydätte, sen te saatte. (Matt 21:22)

Stressi. Se sana kuvaa mua kaiksita parhaiten täl hetkellä.
Mut samalla mua kuvaa myös sanat; Kiitollinen, siunattu, onnellinen. Just nyt oon niin onnellinen et mun tekis mieli vaan itkeä. 
Oon päässy jo tänne asti, niin miks en pääsis vielä eteenpäin? Pitää vaan jaksaa puskea ja tehdä töitä. Jos sitten helmi-maaliskuun jälkeen helpottaisi ja sais si vähän edes levätä.

Mulla on mailman ihanimmat ihmiset ympärillä,jotka jaksaa tukee mua aina,mitä vaan mä päätänki/teenki.♥

Sanoin äidille raamattuopistosta, ja se ei tyrmänny sitä ajatusta ollenkaan. Musalinjalle sinne haluisin, mutta saa nyt nähdä. Oon edelleen menossa Ouluun viikoksi helmikuussa media-alaa kattomaan et millasta siellä on. Media-ala kiinnostaa mua yhä kyllä, tietysti, mutta enemmän mua ehkä kuitenkin kiinnostaa nuoret,diakoniatyö/musiikki, ja jos ne sais yhdistettyä niin mikäs sen parempaa, ja raamattuopistossa se onnistuis. 

Mut koitan täs olla stressaamatta turhaa, kyllä tolla taivaan Iskällä varmast on mullekkin käyttöö ja suunnitelmia mun varalle ;) 

torstai 2. tammikuuta 2014

~Saanko olla karusellikundi, hiekkalinnanherra, käpylehmäfarmari?

Tänään ei oo onnistunu yhtään mikään! Poltin ruuan pohjaan, selkä on kipeä yms...
Mut silti jaksan hymyillä tänäänkin, koska mulla on ihan mahtavia kavereita jotka aina piristää, vaikka ne onkin vähän höpsöjä ja imitoi ja pilkkaa cheekkiä...ja muuta ihan höpsöö :D 

Sain tänään yhden piirrustuksen valmiiksi.(Yllätys yllätys kls.aiheena)mut monta on vielä kesken joten meenkin tästä jatkamaan piirtämistä :)


























keskiviikko 1. tammikuuta 2014

~Sinuun luotan, ja kätees tartun

Päivän sana:
Älkää entisiä muistelko, älkää menneistä välittäkö. Katso, minä teen uutta; nyt se puhkeaa taimelle, ettekö sitä huomaa? Niin, minä teen tien korpeen, virrat erämaahan.


Vuodenvaihde meni kaverin kanssa karaokea laulaessa paljussa istuskellessa ja jutellessa.
Oli ihan mukavaa, vaikka yhden ihmisen kanssa tulikin vähän sanaharkkaa.


Uudenvuoden lupauksista sen verran että lupasin parantaa uskoa,kuntouttaa selän kuntoon, ja olla ihastumatta/kiinnostumatta kenestäkään pojasta..mutta se lupaus meni jo ;) Saa nähdä mitä tää uusivuosi tuo tullessaan! :)







Tänään olen vaan sitten ollut koneella ja kuunnellut musiikkia. Josta puheenollen Newland on huippu! Rakastan♥ (Melkein yhtä hyvä kun kls.!)

Kls.ssästä vielä sen verran että luin että ne jää keikkatauolle Uusi Alku-tapahtuman jälkeen. Harmittaa etten pääse sinne, koska sitten en nää niitä tooosi pitkään aikaan, mutta on ne taukonsa ansainnut :)

maanantai 30. joulukuuta 2013

~Mut joku aamu sä heräät huomaamaan,sinä selvisit ja kelpaat kelle vaan



Tänään mun päivä on kulunut musiikkia kuuntelemalla,raamattua lukemalla ja lääkärissä käynnillä.


Päivän raamatun kohta:

"Ja kun te seisotte ja rukoilette, niin antakaa anteeksi, jos kenellä teistä on jotakin toistansa vastaan, että myös teidän Isänne, joka on taivaissa, antaisi teille anteeksi teidän rikkomuksenne."

Lähdettiin iskän kanssa fysiatrille. Pian se tulikin kutsumaan meidät sisälle. Iskä kerto tarkemmin mun taustoista (lähtökohdat kun ei ollu mitkään normaalit yms...) Sitten katsottiin mun jalkojen liikkuvuudet ja selkä. Mulla on huono tasapaino ja ryhti, yliliikkuvat nivelet jaloissa ja käsissä yms, eli fysioterapiaan siis. Saa nähdä milloin saan ajan sinne. Kipulääkkeitä en saanut, josta toisaalta olen hieman pettynyt mutta toisaalta tyttyväinen. 

Tyytyväisempi kun pitkään aikaan.


Ja oon saanu ihan huisisti! (okei pari mut silti!) uusia uskovaisia kavereita/tuttuja!