sunnuntai 23. helmikuuta 2014

~Koulutuskokeilu Oulussa

Vihdoin olen täällä, nimittäin Oulussa!

Tulin maanantaina, ja heti ekana päivänä kommelluksilta ei vältytty.

Junamatka meni hyvin, mutta kas kummaa.. juna-asemalla ei ollutkaan ketään vastassa.. Soittelemaan sitten koululle ja Oulun toimipisteesee.. -Joo no ei voi mitään, ota taksi.
Minähän en kilometrin takia taksia ota, tuumin ja kaverini Saijan  (kaverini tuli helsingistä Ouluun lomalle) kanssa käveltiin asuntolalle, navigaattori on ihan käteväkin näköjään joskus.

Illalla lähdettiin kämppiksen kanssa käymään Siwassa ostamassa ruokaa, kun kuultiin että joku huutaa apua. Joku mummo oli kaatunut kadulla, ja ilmeisesti murtanut jalkansa, no me sitten mentiin auttamaan ja soitettiin apua.

Vihdoin päästiin takasin kämpälle ja nukkumaan, että sellanen maanantai.




Tiistaina alkoi koulu. Olisin halunnut nähdä ilmeeni kun opettaja sanoi että on tulossa vielä kaksi koulutuskokeiliaa (meitä on siis 4) Ja kun kaksi muuta saapuivat paikalle tunnistin toisen.. ei voi olla totta...Oona! Hyppäsin hänen kaulaansa ja huusin kurkkuni käheäksi. Opettaja vaan tuumasi että -Jaa tekö tunnette? Ja kun yhdestä suusta vastasimem että -Joo tunnetaan me. Naurua on riittänyt, ja varmaan tulee riittämäänkin! Oona on siis mun nettikaverini, nyt sitten ihan vahingossa nähtiinkin livenä.


Loppupäivän katsoimme kun kolmosluokkalaiset editoivat videoita, ja itse ei saatu tehdä mitään.

Illalla lähdettiin käymään kämppiksen kanssa Oulun keskustassa, ja tietty eksyttiin... mut onneks löydettiin asuntolalle takas. Mitähän muuta tällä viikolla vielä tapahtuu..?





Keskiviikkona  valokuvattiin reportaasia opiskelijan arkesta ja kyseltiin kolmosilta tästä alasta. Illalla näin kaverini Villen.
Kävimme keskustassa ja näimme hänen kavereitaan.







Torstaina Opeteltiin käyttämään photoshoppia..Ei onnistu multa. No, mutta harjoittelua niin jospa se siitä.

Koulun jälkeen lähdin extempore-reissulle Toppilaan. Jännitti, että osaanko jäädä oikealla pysäkillä pois. Tietysti menin pysäkin ohi, ja kävelin kaverin luo abaut kilometrin. No ei siinä, liikunta ei koskaan ole pahasta. Kaverin luona kuunneltiin musiikkia (kasari♥!) ja juotiin kahvit. (en ole saanut koko viikkoon kahvia.)
Illalla otin kuvia valokuvaustehtävää varten ja lähdin perhetutun kanssa käymään kirpparilla. Luulin etten löydä mitään, mutta olin väärässä, löysin paidan, ja kitaran! Vihdoin! Hintaa oli 15e.




Perjantaina oli viimeinen koulupäivä. Meillä oli palatekeskustelut ja sitten pääsimme pois koulusta. Opettaja sanoi, ettei näe estettä sille, miksi en opiskelisi siellä ensivuonna. 

Lähdimme perhetutun ja hänen poikansa kanssa ajamaan Kajaania kohti, perhetutun poika jäi Kajaaniin ja me jatkoimme matkaa kotiin. 

Kommelluksista huolimatta hyvä reissu! :) 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti