Lyyhystyny maahan, mut silti noussu.
Nyt en ehkä jaksa enää.
Kaverini sanoi mulle äsken että:"Sä et ikinä parane" Ehkä se on oikeessa, ehkä en.
Joudun siirtämään tatskan ottamista taas, koska mun käsi ei oo missään parhaassa kunnossa, ja olen taas flunssassa.
Musta tuntuu, että en oo olemassa silloin, kun muhun ei koske.
Just niin.
Mutta jos muhun koskee liikaa, en uskalla tehdä mitään, tai lähteä minnekkään.
Mun pitäis liikkua, mutta entä jos en pysty?
En vaan kertakaikkiaan pysty, kun istuminen ja seisominenkin koskee, eikä kipu mene ohi.
Piirrät ihollesi, kivullesi kasvot
Teräsksellä kirjoitat nimen vihallesi
Kylpyhuoneessasi
Yöllä puoli kaksi
Kun kaikki muut jo nukkuvat
On sinun hetkesi
Olla vallassa
Olla olemassa
Lamppu katossa on hetken valoisampi
Kipu rinnassa, on hetken selkeämpi
Ja olet elossa
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti