Kuitenkaan ne eivät aina ole pelkästään selkäkivun syytä. Usein (kun olen kipeä/stressaantunut) näen painajaisia. (Joko "kuvilteltuja" tai jonkun tapahtuman seurauksena se on jäänyt mieleeni ja kummittelee unissani. Olen myös todella levoton nukkuja. Tarvitsisit varmuuden vuoksi aina jonkun nukkumaan viereeni ja herättämään, jos minulle tulee yöllä migreenikohtaus/unihalvaus tai muu vastaava...vapaaehtoisia?
Unihalvauksiakin on siis pari takana, niistä tosin on aikaa.
Ensimäinen painajaiseni johtui Oopperan kummitus-leffasta jonka menin katsomaan liian pienenä, koska lauloimme sitä musiikintunnilla. Kuullostaa hölmöltä, mutta painajaiset jatkuivat monta monta vuotta, enkä vieläkään pysty kuuntelemaan kyseistä kappaletta ilman kylmiä väreitä.
2009 paras ystäväni menehtyi onnettomuudessa omassa kotipihassaan.
Näen siitä siis joskus edelleenkin painajaisia, vaikken ollut paikalla. Enää en onneksi näe unia, jossa syytän tapahtuneesta itseäni, vaikka se ei ollutkaan minun syyni, niinkuin ei kenenkään muunkaan.
Näen myös usein ahdistavoa unia, joissa joku hyppää alas sillalta/hukkuu/ muuta vastaavaa...sitten herään, ja nukahtaminen ei ole enää mahdollista.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti