Toivon että mun tunteet rupeis vihdoin selviämään tästä solmusta mun rinnassa.
Mulla on periaatteessa kaikki hyvin, mutta ei tunnu siltä. En ees oikein osaa selittää miks. Oon väsynyt ja tiedän, ettei tää väsymys lähde nukkumalla. Oon väsynyt kantamaan kaiken maailman murheita harteillani. En vaan osaa päästää irti. Ihan niin kuin koko ajan odottaisin jotain, enkä edes tiedä mitä. Mulla ei oo aavistustakaan mitä haluan tulevaisuudelta, eikä se oo kai ihme, koska en tiiä edes mitä haluan tältä hetkeltä. Musta tuntuu, että oon hukannut itseni, ja Jumalan. Koulustressin lisäks itsetunto on pohjalukemissa ja fiilikset laskee välillä niin alas ettei sanat riitä. Oon kyllästynyt tekemään itselleni lupauksia, jotka rikon jatkuvasti.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti