Henkinen ja fyysinen jaksaminen on kortilla.Ajatukset kaukana positiivisesta. Sydän hakkaa liian lujaa. Pahat, ilkeät muistot tulevat mieleen eivätkä lähde pois, eikä niitä saa puhuttua kenellekkään tai huudettua ulos jossain, missä ei ole muita. Välillä tunne helpottaa hetkeksi, ja kipu lakkaa, sitten se palaa vahvempana kuin koskaan. En jaksa enää hymyillä enkä esittää vahvaa ja positiivista.En osaa enää luottaa keneenkään. Säikähdän jokaista pientä ääntä, jokaista liikettä. Kyyneeet kirvelevät silmänurkissani aina, kun astun koulun oviesta ulos, yritän pidätellä niitä,mutta epäonnistun. Tekisi mieli vain huutaa, mutta en saa sanoja ulos, enkä saa puhuttua kenellekkään. Tunteet vaihtelevat todella nopeasti. Olen hetken mailman onnellisin ihminen, mutta yht äkkiä suutunkin jostain pikkuasiasta.
Paniikkikohtaukset on tullu takaisin.
Välillä sitä miettii, että entä sitten, kun ei enää jaksa? Sitten, kun tuntuu että Jumala ei kuuntele.
Miettii, miltä tuntuisi olla niin sekaisin, ettei muistaisi edes omaa nimeään.
Onneksi osaan hillitä itseni ja tiedän että se tunne menee ohi.
Silti mietin, että entä, jos psyyke ei vaan pysy kasassa?
"..Ne tunteet valtaa mut aina päivin öin/
Ne tunteet, mitkä diagnosoidaan paniikkihäiriöiks/
Ahdistaa ees katsoo silmiin omaa peilikuvaa/
Tarkottamatta mä lisää lunta heitin tupaan/
Katseista jäätävistä tunteet kuolleet huutaa/
Et sä pilaantunutta voi enää tuoreeks muuttaa/
Mut parisuhteet ei oo vaan nii mustavalkosii/
Muista ettei ykskään äijä oo kyynelees arvosii/
Eikä ykskään nainen pilaa tätä enää/
Kyl me viel kai nähää, täähän on vain elämää/
Mut nyt tarvin aikalisää, mun on valittava polkuni/
Ennenku lumipalloefekti tuhoo täst loputkin/"
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti